Joo pitää muuttaa sitä hommaa hieman huomasin, että tämä tarina ei oikein toimi tällätapaa, joten tahdon siihen vähän muutoksia. Pitää laittaa alku ihan eri uskoon ja Tarinan päähenkilö Zabs vähän jämäkämpään luukkiin. joten luonnostelen nyt sitten niiden kanssa täällä ja suunnittelen paikkoja joissa hahmo tulee pyörimään.
Sarjakuvissa tärkeäähän on paikan tuntemus. Mikäli piirtäjä ei tunne hahmon ympäristöä, voivat taustat näyttää harvinaisen sekalaisilta. ITse otin tähän ensimmäiseen kaupunkiin vaikutteita irlantilaisista ja sveitsiläisistä maalaistaloista. Suurempiin kaupunkeihin otan vaikutteita gotiikasta ja kreikkalaisesta arkkitehtuurista. Sekä panostan siltoihin. Ne ovat vielä hakusessa millä tyylillä ne tulen tekemään. Ja muistakaakin ihmiset minun sarjakuvani eivät ole mangaa. Vaan länsimaalaista sarjakuvaa ja taidetta.
On ollut hauskoja nämä viimepäivät. Kävin katsomassa Tim Burtonin ja Jhonny Deppin uusimman elokuvan ja oli kyllä upeaa jälkeä taaskin kertaalleen sillä kaksikolla. Taustat ja tehosteet toimivat ja huumori oli omassa luokassaan. Kyllä nämä kaksi osaavat.
Sitä edeltävänä päivänä paistelin nuotiota kavereideni kanssa ja pidin vähän iltaa ja hyvää hetkeä, verrattuna siihen yksinoloon mitä täällä paikoitellen on paljonkin. Olipa oikein mukava j viihtyisä ilta.